Artikkelit

Avain parannukseen ja innovaatioihin vaihtelua pienentämällä

Julkaistu  18.06.2013    Kirjoittanut  Eero E. Karjalainen  
Paras tapa parantaa systeemin suorituskykyä ja kapasiteettia on johtaa vaihtelua. Vaihtelu on johtamisen vaakakupin toisella puolella, jolla voidaan hallita toisen puolen hukkien lisääntymistä - alhaista läpimenoa, alhaista käyttöastetta ja pitkiä läpimenoaikoja (Kuva 1). Yhdellä sanalla: parantaa heikkoa tuottavuutta.

VSM (Value Stream Mapping) - Arvovirtakuvaus

Julkaistu  03.06.2013    Kirjoittanut  Jouni Väisänen  
Prosessien kehittämiseen on olemassa lukuisia eri tapoja. Yksi yleisesti käytetty konsepti on arvovirtakuvaus, VSM (Value Stream Mapping), jossa kuvataan prosessin vaiheet, yhteydet, tapahtumien taajuudet, varastojen määrät ja prosessien ajat yhdelle lomakkeelle. Keskeisintä prosessien kehittämisessä on, että toimintoja pyritään virtaviivaistamaan ja asioita halutaan ajatella uudella tavalla, kyseenalaistaen.

Onko kaikki erilaista vai ei?

Julkaistu  21.05.2013    Kirjoittanut  Antti Piirainen  
Ennen tieteellistä lähestymistapaa asioita ratkottiin järjen ja päättelyn perusteella. Tässä lähestymistavassa ongelmana oli hitaus ja usein väärin tehdyt johtopäätökset. Maapallon oletettiin olevan litteä, ajateltiin että kaikki ulkoplaneetat kiertävät maata, syövät johtuvat vääräuskoisuudesta jne. Kun järjen ja päättelyn tilalle tulivat luonnonlait, yhteiskunta alkoi kehittyä vauhdilla, elinikä kasvoi ja päästiin keskiajan kurjuudesta tämän päivän hyvinvointiin. Usein kuulee, että tuottavuusongelmien ratkaiseminen on maalaisjärjen käyttöä ja päättelyä. Onko näin? Pitäisikö asiaa lähestyä niin kuin tieteessä lakien kautta?

Säästä aikaa Minitab -nikseillä

Julkaistu  17.04.2013    Kirjoittanut  Tanja Karjalainen  
Statistiikasta on tullut viimevuosina vaadittu taito eri alojen ammattilaisten keskuudessa. Minitab on yksi yleisimmistä tilasto-ohjelmistoista, joita teollisuudessa käytetään. Minitab on maailmalla standardi statistiikan opetuksessa ja lähes kaikki graafiset ja tilastolliset analyysit eri kirjallisuudessa on tuotettu Minitabilla. Minitabissa on paljon ominaisuuksia, jotka ehkä jäävät tavalliselle käyttäjälle tuntemattomiksi. Näiden avulla kuitenkin säästät aikaa ja saat lisää tehokkuutta data-analyysiisi. Näitä oikopolkuja, vinkkejä ja kikkoja toki käsitellään koulutuksissa ja demonstraatioissa, mutta ne eivät ehkä kuitenkaan ole riittävästi kaikkien käytettävissä. Toisaalta helppariimme tulee usein kysymyksiä tämän tyyppisistä asioista. Pyrin tällä kirjoituksella tuomaan muutaman tuntemattomamman Minitab -niksin esille.

Ongelmanratkaisu ja parantaminen

Julkaistu  09.04.2013    Kirjoittanut  Jouni Väisänen  
Formuloissa renkaiden vaihtoon menee muutama sekunti. Ymmärrän, että niissä piireissä vaihtoa on treenattu satoja tai tuhansia tunteja. Ei ole sattumaa, että he ovat todella nopeita. Kaikki turhat liikkeet ja hukka on karsittu pois, kaikki liikkeet on huolellisesti mietitty. Moottoriurheilussa tuhannesosasekunnit voivat ratkaista miljoonien eurojen vuositulot.

Kuinka hallitsen tuotanto- ja palveluprosesseja

Julkaistu  26.03.2013    Kirjoittanut  Eero E. Karjalainen  
Tuotteita ja palveluja tuotettaessa on niillä jokaisella etukäteen asetetut enemmän tai vähemmän ”määritellyt” rajat (suoritusarvot), joiden sisällä tai ylä- tai alapuolella asiakas haluaa niiden olevan. Rajoja kutsutaan toleransseiksi eli spekseiksi. Kaikkihan tuntevat NOLLA-toleranssi käsitteen. Jos poiketaan näistä rajoista, on kyseessä tuote- tai palveluvirhe ja ääritapauksessa vika, josta saattaa seurata reklamaatio.

Ajatuksia tuottavuuden parantamisesta

Julkaistu  13.03.2013    Kirjoittanut  Antti Piirainen  
Yrityksissä ja erityyppisissä organisaatioissa on vuosisatoja kasvatettu tuottavuutta. Usein on onnistuttu, mutta usein on myös epäonnistuttu. Suomessa teollisuuden ja palveluiden tuottavuuden kasvu (BKT) on hiipunut tasaisesti 1970 luvulta tähän päivään tilastokeskuksen tietojen mukaan (Hjerppe 2010) kuin myös työn tuottavuus (Kansantalouden tuottavuuskehitys 2012). Viimeisten uutisten perustellaan, ollaan taas siirtymässä lamaan. Tuottavuuden kasvu 0 % 2010-luvulla? Kääntyykö tuottavuus kasvu-uralle perinteisillä keinoilla vai jatkuvatko vaaralliset trendit vai tarvitaanko uusia tapoja ajatella?

Muutanko yhtä tekijää vai useita tekijöitä? OFAT vai DoE?

Julkaistu  26.02.2013    Kirjoittanut  Eero E. Karjalainen  
Saat loistavan idean, joka näyttäisi ratkaisevan työ- tai vapaa-ajan ongelmasi. Kuinka toimit? Ideaa on testattava ja kokeiltava, toteutuuko idea ja saatko haluamasi tuloksen tai tuoton. Yksinkertaista, eikö totta! Muutat yhden asian ja toteat, mitä tapahtuu. Mutta kuinka ollakaan, työkaverisi tai ystäväsi ideoivat lukuisia muitakin mahdollisuuksia, tekijöitä, jotka voisivat vaikuttaa. Olisi toki hyvä testata ja kokeilla näitä kaikkia ideoita, mutta se olisi työlästä ja vaivalloista. Voisitko testata kaikkia ideoita samanaikaisesti? Mutta silloinhan et voi tietää, mitkä tekijät vaikuttavat, vai voisitko sittenkin saada tekijän selville yhdellä kokeella?

Mitkä ovat Six Sigman ja Leanin teoriat?

Julkaistu  12.02.2013    Kirjoittanut  Eero E. Karjalainen  
En malta olla siteeraamatta juuri ilmestynyttä professori Esko Valtaojan kirjaa ”Kaiken käsikirja – Mitä jokaisen tulisi tietää” (Ursa, 2012). En siksi, että alkujaan opiskelin kvanttifysiikkaa, vaan siksi, että kirja on erinomainen ja kuvaa hyvin tiedettä ja luontoa – siis myös laatua ja sen parantamista. Luonnon laeistahan on kysymys. Esko Valtaoja toteaa, että on olemassa kaksi luotettavaa teoriaa – kvanttifysiikka ja suhteellisuusteoria. Six Sigma ja Lean ovat sovellutuksia kvanttifysiikasta. Älä pelästy, ei se niin vaikeaa ole, vaikka joskus hämmästyttävää!

Viiden ässän kehitystyökalu

Julkaistu  15.01.2013    Kirjoittanut  Jouni Väisänen  
Usein yrityksissä törmätään ongelmiin jotka johtuvat tilan puutteesta. Tilan puute voi olla tietotekniikan puolella, toimistossa tai tuotannossa. Tietokone tökkii ja kaatuilee ennustamattomasti. Serverissä ei riitä kapasiteetti, muisti on loppu. Tuotannossa etsitään päivittäin työohjeita ja työkaluja työtehtävien suorittamiseen. Todennäköisesti tilaa on kuitenkin tarpeeksi, niin tuotannossa, kuin toimistossasikin ja tietokoneellasi. Ongelman aiheuttaja voi olla se, että tietokoneesi muistin täyttää vuosien saatossa kerääntyneet tuhannet tiedostot liitteineen, joita et uskalla heittää pois?

Onnistuuko tuottavuuden ja laadun parannus?

Julkaistu  17.12.2012    Kirjoittanut  Eero E. Karjalainen  
Globaali kilpailu kovenee päivä päivältä. Suomalaiset palvelut ja tuotteet menettävät asemiaan jatkuvasti ja sen myötä hyvinvointiyhteiskunta. Kilpailun paine aiheuttaa sen, että organisaation on löydettävä parempia tapoja täyttää asiakkaiden tarpeet, alennettava kustannuksia ja lisättävä tuottavuutta. Jatkuvasta tuotteiden ja palveluiden parannuksesta on tullut välttämättömyys ja se olisi integroitava yhä lujemmin yritysten strategiaan, jos se ei sitä vielä ole.

Toyotan johtamiskäytännöt - TOYOTA KATA

Julkaistu  16.11.2012    Kirjoittanut  Jouni Väisänen  
Osataanko johtaa? Ujostellaanko työntekijöitä? Pelätäänkö työntekijöiden reaktioita johtamistilanteissa? Johdetaanko organisaatiota raporteista saatujen tuloslukujen perusteella? Pitäisikö johdon mennä katsomaan mitä tehtaan lattialla prosessissa oikeasti tapahtuu?

Lean on vain käytännön tekemistä, vai ei?

Julkaistu  24.09.2012    Kirjoittanut  Antti Piirainen  
Uskomatonta, että kukaan maailmassa ei ole oppinut soveltamaan Toyotalla opittuja menetelmiä yhtä hyvin kuin Toyota. Toyotan tuotantosysteemin ydin perustuu useiden lähteiden mukaan imuohjauksesta, paikan päälle menemisestä, toisen kunnioittamisesta ja nopeista 5 kertaa miksi analyyseistä. Tämä kaikki on yhdistetty Demingin popularisoimaan PDSA -ympyrään. Voiko tämä olla totta?

Lean -aktiviteettien kohdistaminen – tuottoisat Lean -aktiviteetit

Julkaistu  04.05.2012    Kirjoittanut  Antti Piirainen  
Kehityskohteen määrittäminen on yksi hankalimmista asioista, mikäli projektilla halutaan saada todellisia tuottoja. Leanin ympärillä ajatellaan usein, että poistamalla hukkaa saavutetaan aina tuottoja tai säästöjä. Tämä on yleinen käsitys, mutta väärä päätelmä. Leanin keskeinen idea on asiakaslähtöinen virtauksen kiihdyttäminen. Liiketoimintatermein tämä tarkoittaa liikevaihdon kasvua estävää hukan poistamista, eikä turhan karsimista.

Jokainen parannus vaatii muutoksen, mutta vain harvat muutokset johtavat parannukseen

Julkaistu  05.01.2012    Kirjoittanut  Eero E. Karjalainen  
Teemme joka päivä muutoksia tai vaihdoksia – korjaamme ja vaihdamme erilaisia asioita. Korjaamme rikkinäisen lampun, vaihdamme syksyisin ja keväisin autonrenkaat, reklamoimme, valitamme ja vaadimme muutoksia ja parannuksia. Nämä kaikki ja monet muut ovat muutoksia, mutta ne eivät ole parannuksia. Näillä vain palautetaan virheellinen tila entiselleen. Näin myös sairastuessamme. Oikea lääkäri ja lääke palauttaa tilamme ennalleen, ei paranna.

Vierasblogi: Factory Physics

Osa I: Miten eräs yritys kasvatti tulosta 10-kertaiseksi
Osa II: Johtotason päälliköt aiheuttavat vaihtelua
Osa III: Mitä on varasto-optimointi? 
Osa IV: Lopeta köydenveto talouden ja operaatioiden välillä 
Osa V: Kuinka saada eniten arvoa lisäarvosta 
Osa VI: Kolme syytä varastojen optimoinnin epäonnistumisissa 
Osa VII: Kaksi asiaa mitä jokaisen talousjohtajan (CFO) ja operatiivisten johtajan (COO) pitäisi tietää varastojen hallinnasta 
Osa VIII: Kuinka hallita työntekijäkapasiteettia  
Osa IX: Kolme erittäin yleistä virhettä ennustamisessa 
Osa X: Täydellisen maailman löytäminen johtajana 

Artikkelit 2019

Vähennä entropiaa – älä menetä käytettävyyttä    
Yritys ja erehdys vai koe?
 
Onko prosessi ymmärretty väärin?
    
Hävikki ja hukka – Loss & Waste
   
Auttavatko palaute- ja reklamaatioselvitykset parantamaan laatua?
    
Toyota ja Lean – Mikä on Leanin lähestymistapa laatuun
   
Neljä ongelmaa, neljä lähestymistä
    
Kokonaisvaltainen lähestyminen toiminnan kehittämisessä
  

Artikkelit 2018

Laatu 4.0 ja Lean Six Sigma 2.0
Väärinymmärretty Lean
  
Lean Six Sigma -metodi ja kaksi tärkeää ”ympyrää”
 
Six Sigma on saavuttanut kypsän iän  
Hukka ja arvo vs. lean-tiede 
 
Lean -strategia ja sen soveltaminen, osa II
  
Mihin tietoon voi luottaa?
  
Lean -strategia ja sen soveltaminen, osa I
  
”Kultasormi” Black Belt

Artikkelit 2017

Totuuden jälkeinen aika tuottavuuden kehittämisessä?  
Tehdasfysiikka on hyvä kaveri
  
Prosessin ja työkoneen säätäminen ja asettaminen - OSA III
  
Tulos vai toiminta?
Prosessin ja työkoneen säätäminen ja asettaminen - OSA II 
10 + 20 vuotta laatukoulutusta   
Prosessin ja työkoneen säätäminen ja asettaminen - OSA I
  
Aliarvostettu vaihtelu
 
DSD -koesuunnitelmat
  
Parannusprojektien hallinta ja Monte Carlo
  
Leviääkö Lean käsiin?
  
IATF 16949 -standardin merkitys autoteollisuudessa ja sen ulkopuolella
  
Lainalaisuudet - tehdasfysiikka
 
Väärin ymmärretty laadun parannus

Artikkelit 2016

Unohdettu laadunohjaus?!  
Kymmenen tilastollista Six Sigman työkalua selitettynä
 
Lääkärille 15 minuutissa
  
Vaihteluun suojautuminen ja tehokkuusreuna
  
Tehokkuusreunan tunnistaminen
 
Lean Six Sigma -soveltaminen kasvaa nopeimmin maailmassa
  
Johtaja ja gurujen suuret laatuopit!
  
Osaaminen, Lean -osaaminen
 
Lean Six Sigma ja Kaikaku
  
Kuinka nostaa palveluprosessin ketteryyttä menettämättä tuottavuutta?
  
Asiakastarpeesta tuotteeksi integroidulla T&K -prosessilla

Mitä lean on?

Johtajan LAATU 

ISO 9001:2015 riskiperusteinen ajattelu sekä johdon sitoutuneisuus
 
Palvelu- ja tuotantoprosessin virtauksen parantaminen
  
Parannanko liiketulosta vai työhyvinvointia vai molempia?
  
ISO 9001 ja laadunhallinnan periaatteista
  
Prosessimainen toimintamalli ja ISO 9001:2015
  
Olisiko tuottavuushypyn aika vai kärvistelemmekö!
  
Riskiperusteinen ajattelu

Artikkelit 2015

Kuinka FMEA:ta sovelletaan palveluissa?
Miksi toleranssit?

Palvelun ja tuotteiden laatu ja Lean Six Sigma 
 
Big Data palveluissa ja palveluna
 
VSM - mihin tätä käytetään?
  
Asiakaslähtöinen tuotekehitys (QFD) 

Kokeilua vai koetoimintaa?
 
Hyväksymisnäytteenotto

Kuinka parannat laatua ja tuottavuutta 
Mietteitä korrelaatiosta ja kausaliteetista 
 
Pääkomponenttianalyysi Minitabilla
  
Kahden moniulotteisen SPC-kortin laskeminen Minitabilla

Tuottavuuden parantaminen
   
Big Data - Suuri mahdollisuus vai suuri erehdys 

Parannustoiminnan kohdistaminen
  
Kumpi auto on parempi
 
Lean -toiminnan lainalaisuudet 
 
Koesuunnittelu - Tilastollisesta menetelmästä käytännön työkaluksi
  
Lean konfliktissa kustannuslaskennan kanssa 

Miksi yrityksen pitäisi soveltaa tilastomatemaattisia menetelmiä

Tuottavuuden parannus ja mallit

Artikkelit 2014

Informaation luotettavuus on usein kehityksen este  
Lean Six Sigma ja palvelucase

Lean -teesien maailma

Lean Six Sigma ja simulointi 
Arvovirtakuvauksen käyttäminen operatiivisessa analyysissä 

t-testi tutuksi!

Tilastollinen prosessinohjaus vaihtelun tunnistamisessa

Aikavaihtelu 

Onko Laatu Leania vai Lean Laatua?

Lean ja hukka - Muda, Mura ja Muri

Käytätkö oikeaa parannusmenetelmää

 

Lisää artikkeleita.

 

Tagipilvi

laatutaulut5SasiakastyytyväisyysparannusmallihävikkifunktioennustaminenTuottavuusTPMlaatu ratkaiseegurutToyotaVOClainalaisuudetSPC-korttitoiminnan lainalaisuudetANOVAROIISO 9001:2015Design for Six SigmaMinitab 18täystekijäkoemittaaminenDOEKingmanin yhtälöISO 9000prosessiacceptance samplinghypoteesitestauspäämäärämalliValue Stream Mappingsekoitekoearvovirtakuvaus5W2H LaatukonferenssiohjaussuunnitelmaSPClaatuarvovirta-analyysilaatu SuomessamittavirheerityissyyparannusmenetelmätilastomatematiikkaLean Six Sigma Black BeltLittlen lakipaloautopeliBig Data8Dluotettava mittausISO 9001Control PlanTätä on LeanKatatilastollinen päätöksentekomonimuuttujatestiGage R&RryhmittelykaaviovaihtelustandardointiDMADVneukkarikoetehollinen aikaJuranasiakastyytyväisyysSix SigmaryhmätyöskentelyCDAdatan luokitteluOpettaminenCombanion by Minitabtehdasfysiikkadata-analyysiläpimenoaikaparantaminenkorrelaatioAsiakastarveinnovaatioideointiBalanced ScorecardBOKtilastoKaizenmuutoslaatutyökalutaivoriihijidokaPDSAoperaatiotutkimusdatan käsittelyIATFsitoutuminenMarkkinointiprosessi0-virheDMAIClaadunkehittäjäoeedatan keräysnollavirheTOCmittaussysteemimixtureVSMMinitabparannusparannustoimintaongelmanratkaisusyy-seurauskaavioJatkuva parantaminenasiakaskausaliteettilaadunhallintavalvontaDFSSlaadunohjausDSDParetosatunnaissyykustannussäästöthypoteesitestityökalutvuodiagrammiHukkaCTQL8-matriisijärjestäminenGageFMEAdatan käsittelyohjausLean HandbookmenetelmätuutiskirjemallitehokkuusreunariskiLean-taloShewhartlaadunparannussuorituskykymittaritdatan laatuMSALean Six SigmasysteemiprosessikuvausmielenmallitturvallisuuspuhdistaminenqfdhyväksymisnäytteenottoMarkkinointitoiminnan laitBody of Knowledgeohjauskorttistabiilisatunnainen vaihtelukalanruotomittausprosessikvantitatiiviset menetelmätregressioanalyysilajitteludatan käsittelyEDABlack BeltdataIATF 16949Demonstraatiotmuutoksen tuskaCrosbyTQMjohtamisjärjestelmäTPSkuvaaminenLaatujärjestelmät-testiDemingOFATtoleranssiparannustoiminnan kehittyminenjaksoaikamonimuuttujakoeDesign of ExperimentsKaikakuJohtaminenOhnoarvovirtaHall of FameIshikawahukan muodotHarryparannuksen johtaminenLeanWheelerCTPLean-visiohistogrammijitASQkoulutusriskinkartoitustiedonkerääminenOpetusmenetelmätShingoMonte CarloPDCAvaihtelun vaikutuskoesuunnitteluLaatutyökalutPDSA-ympyräTaguchiFeigenbaumKingmanFactory PhysicsSigma

Arkisto