Artikkelit

Auttavatko palaute- ja reklamaatioselvitykset parantamaan laatua?

Julkaistu  21.02.2019    Kirjoittanut  Eero E. Karjalainen  
Lukuisissa yrityksissä vannotaan asiakaspalautteiden nimiin. Halutaan kuunnella asiakasta herkällä korvalla. Yrityksissä uskotaan palautteen keräämisen ja tutkimisen parantavan laatua ja tuottavuutta. Valitettavasti näin helppoa se ei ole! Vain 1-3% liikkeenjohdon käynnistämistä parannuksista, jotka usein perustuvat asiakasvalituksiin ja reklamaatiokustannuksiin, johtavat merkittäviin tuloksiin.

Toyota ja Lean – Mikä on Leanin lähestymistapa laatuun

Julkaistu  07.02.2019    Kirjoittanut  Eero E. Karjalainen  
Olen pidemmän aikaa ihmetellyt Lean -kirjoja ja artikkeleita lukiessani, miksi niissä ei käsitellä laatua ja laadunparannusta. Toyota tunnetaan ensisijassa laadusta ja Lean liitetään Toyotaan ja sen laatua tuottavaan tuotantomenetelmään TPS (Toyota Production System).

Neljä ongelmaa, neljä lähestymistä

Julkaistu  24.01.2019    Kirjoittanut  Antti Piirainen  
Ongelman luokkaan ja menetelmiin liittyy iso määrä erilaisia käsitteitä ja niille määritelmiä. Minua hauskuuttaa, kun kuulee, että organisaatiossa ei suositella käyttämään mielellään termiä ongelma vaan puhutaan haasteista. Onkohan tiedetty mitä nämä kaksi eri määritelmää ns. kehitys-/parannuskontekstissa tarkoittavat.

Laatu 4.0 ja Lean Six Sigma 2.0

Julkaistu  25.09.2018    Kirjoittanut  Eero E. Karjalainen  
Niin maailma muuttuu Eskoni! Mikään ei ole niin pysyvää kuin tilapäinen! Viimeisten vuosikymmenien aikana on tapahtunut erittäin nopea muutos ihmisten välisissä yhteyksissä, analytiikassa ja datassa. Elämme nyt neljättä teollista vallankumousta (Industry 4.0), informaatio- ja kyberfyysistä aikaa

Väärinymmärretty Lean

Julkaistu  16.08.2018    Kirjoittanut  Antti Piirainen  
Kuulostaako tutulta: hukan poistaminen on "pop", kypsyysarviointia suoritetaan osasto- ja aluekohtaisesti, kaikki toimintatavat tulee standardoida, valkotaulut seinille ja niiden ympärille kokoonnutaan säännöllisesti, 5S -auditointi on tärkeää, kaikkia kannustetaan tekemään jatkuvasti pieniä parannuksia osastoilla. Minusta kuulostaa tutulta.

Lean Six Sigma -metodi ja kaksi tärkeää ”ympyrää”

Julkaistu  05.07.2018    Kirjoittanut  Antti Piirainen  
Lean Six Sigma -menetelmä on keino ja tehokas täsmäisku suorituskyvyn parantamiseen vaativassa kohteessa. Menetelmän tavoite ja keinot poikkeavat merkittävästi yksittäisen ongelman poistamisesta, juurisyyanalyysistä. Menetelmä pitää sisällään parannuksen perustan kannalta monia tärkeitä elementtejä.

Six Sigma on saavuttanut kypsän iän

Julkaistu  13.06.2018    Kirjoittanut  Antti Piirainen  
Six Sigma -menetelmä on hyvä keino hakea ratkaisua, muutosta parempaan, hyvin määriteltyihin kohteisiin. Six Sigma tuo organisaatioon myös mukanaan kulttuuria keskustella numeroiden avulla todellisista ongelmista.

Hukka ja arvo vs. lean-tiede

Julkaistu  31.05.2018    Kirjoittanut  Antti Piirainen  
Hukan poistamisen ja arvonlisäämisen fantasia hokemin kuvaa tätä aikaa. Keskustelu keskittyy liiaksi selitykseen mitä hukka on, mitä arvo on. Huomion kohteeksi voisi ottaa sen, mitä organisaation tulee saada aikaan. Ensimmäinen askel on siirtyä subjektiivisesta keskustelusta objektiivisiin numeraalisiin mittareihin.

Lean strategia ja sen soveltaminen, osa II

Julkaistu  05.04.2018    Kirjoittanut  Eero E. Karjalainen  
Olen huomannut, että Suomessa lean -työkalun käyttö nähdään "muutoksena" ja muutoksen tulos parannuksena. Näin ainakin julistavat eräät lean -konsultit kertoessaan "menestystarinoita". Eihän se näin ole! Tyhjiä lupauksia. Muutos syntyi, mutta tavoite jäi saavuttamatta ja aika ja rahat menivät!

Lean -strategia ja sen soveltaminen

Julkaistu  07.03.2018    Kirjoittanut  Eero E. Karjalainen  
Leanin yhteydessä on harvoin keskusteltu strategiasta; kuinka saavutetaan tavoitteet ja päämäärät. Suomessa leanin strategiana näyttää olevan hukan poistaminen erilaisten lean -työkalujen avulla. Jotkut pyrkivät myös lyhentämään läpimenoaikoja. Onko tämä riittävää, tehokasta ja oikein? Mitkä ovat yrityksen päämäärät ja miten niihin päästään lean -opilla? Miten lean pitäisi ottaa käyttöön?

Totuuden jälkeinen aika tuottavuuden kehittämisessä?

Julkaistu  29.11.2017    Kirjoittanut  Antti Piirainen  
Politiikassa ja yleisessä keskustelussa puhutaan totuuden jälkeisestä ajasta. Tämä tarkoittaa, että näkemykset, mielipiteet ja uskomukset vievät voiton tosiasioista ja tutkitulta tiedolta. Liki kaksikymmentä vuotta tuottavuuden kehitystä seuranneena, sama näyttäisi kohdistuneen tuottavuuden ja kilpailukyvyn parantamiseen.

Tehdasfysiikka on hyvä kaveri

Julkaistu  01.11.2017    Kirjoittanut  Antti Piirainen  
Käytännönläheinen tieteeseen perustuva lähestyminen auttaa johtajaa ja päällikköä saavuttamaan ennustettavat tulokset ja menestymään työssään. Tehdasfysiikka on tieteeseen perustuva keino, joka auttaa löytämään olennaiset asiat erilaisilla aloilla, epäselvissä tilanteissa, juuri oman liiketoiminnan kannalta merkityksellisiin kohtiin.

Prosessin ja työkoneen säätäminen ja asettaminen - OSA III

Julkaistu  04.10.2017    Kirjoittanut  Eero E. Karjalainen  
Sarjan ensimmäisessä ja toisessa artikkelissa käsiteltiin prosessin keskiarvon säätämistä eli asetusta – kuinka prosessin keskiarvo asetetaan riittävän lähelle ideaalista nominaalia. Lisäksi oletettiin, että tiedossa on säätö"nuppi", tekijä tai tekijät, jolla prosessin keskiarvoa työntekijä voi muuttaa. Tässä kolmannessa artikkelissa käsitellään tilannetta, jossa ei ole tunnettua selkeää säätävää/ohjaavaa tekijää tai tekijöitä on lukuisia, joiden avulla prosessia "säädetään".

Tulos vai toiminta?

Julkaistu  06.09.2017    Kirjoittanut  Antti Piirainen  
Leanin tavoitteena on nostaa arvoa (value) niin asiakkaalle kuin tuottajalle. Usein huomio kohdistuu toisaalle ja kehitystoiminta meinaa livetä alkuperäisestä päämäärästä. Arvon tavoittelun sijaan kohteeksi tulevat toimenpiteet ja hukan (muda) poistaminen. Mielestäni hyvä kysymys on, onko tarkoitus tehdä vai tuottaa?

Prosessin ja työkoneen säätäminen ja asettaminen - OSA II

Julkaistu  29.08.2017    Kirjoittanut  Eero E. Karjalainen  
Toisessa artikkelissa käsitellään perättäistä (sequential) säätötapahtumaa, joka sopii erityisesti raskaiden prosessien säätöön. joissa prosessin läpimenoaika on pitkä ja toisaalta rikkoutuvia tuotteita tuottavien prosessien säätöön. Tällä menettelyllä minimoidaan "pitkän" tai "rikkovan" säädön aikana syntyvien virheellisten tuotteiden (virheellisen prosessin keskiarvon) aiheuttamat kustannukset siinä määrin kuin data ja sattuma sen sallii.
Edellinen 123456789 Seuraava

Vierasblogi: Factory Physics

Osa I: Miten eräs yritys kasvatti tulosta 10-kertaiseksi
Osa II: Johtotason päälliköt aiheuttavat vaihtelua
Osa III: Mitä on varasto-optimointi? 
Osa IV: Lopeta köydenveto talouden ja operaatioiden välillä 
Osa V: Kuinka saada eniten arvoa lisäarvosta 
Osa VI: Kolme syytä varastojen optimoinnin epäonnistumisissa 
Osa VII: Kaksi asiaa mitä jokaisen talousjohtajan (CFO) ja operatiivisten johtajan (COO) pitäisi tietää varastojen hallinnasta 
Osa VIII: Kuinka hallita työntekijäkapasiteettia  
Osa IX: Kolme erittäin yleistä virhettä ennustamisessa 
Osa X: Täydellisen maailman löytäminen johtajana 

Artikkelit 2019

Auttavatko palaute- ja reklamaatioselvitykset parantamaan laatua?    
Toyota ja Lean – Mikä on Leanin lähestymistapa laatuun
   
Neljä ongelmaa, neljä lähestymistä
    
Kokonaisvaltainen lähestyminen toiminnan kehittämisessä
  

Artikkelit 2018

Laatu 4.0 ja Lean Six Sigma 2.0
Väärinymmärretty Lean
  
Lean Six Sigma -metodi ja kaksi tärkeää ”ympyrää”
 
Six Sigma on saavuttanut kypsän iän  
Hukka ja arvo vs. lean-tiede 
 
Lean -strategia ja sen soveltaminen, osa II
  
Mihin tietoon voi luottaa?
  
Lean -strategia ja sen soveltaminen, osa I
  
”Kultasormi” Black Belt

Artikkelit 2017

Totuuden jälkeinen aika tuottavuuden kehittämisessä?  
Tehdasfysiikka on hyvä kaveri
  
Prosessin ja työkoneen säätäminen ja asettaminen - OSA III
  
Tulos vai toiminta?
Prosessin ja työkoneen säätäminen ja asettaminen - OSA II 
10 + 20 vuotta laatukoulutusta   
Prosessin ja työkoneen säätäminen ja asettaminen - OSA I
  
Aliarvostettu vaihtelu
 
DSD -koesuunnitelmat
  
Parannusprojektien hallinta ja Monte Carlo
  
Leviääkö Lean käsiin?
  
IATF 16949 -standardin merkitys autoteollisuudessa ja sen ulkopuolella
  
Lainalaisuudet - tehdasfysiikka
 
Väärin ymmärretty laadun parannus

Artikkelit 2016

Unohdettu laadunohjaus?!  
Kymmenen tilastollista Six Sigman työkalua selitettynä
 
Lääkärille 15 minuutissa
  
Vaihteluun suojautuminen ja tehokkuusreuna
  
Tehokkuusreunan tunnistaminen
 
Lean Six Sigma -soveltaminen kasvaa nopeimmin maailmassa
  
Johtaja ja gurujen suuret laatuopit!
  
Osaaminen, Lean -osaaminen
 
Lean Six Sigma ja Kaikaku
  
Kuinka nostaa palveluprosessin ketteryyttä menettämättä tuottavuutta?
  
Asiakastarpeesta tuotteeksi integroidulla T&K -prosessilla

Mitä lean on?

Johtajan LAATU 

ISO 9001:2015 riskiperusteinen ajattelu sekä johdon sitoutuneisuus
 
Palvelu- ja tuotantoprosessin virtauksen parantaminen
  
Parannanko liiketulosta vai työhyvinvointia vai molempia?
  
ISO 9001 ja laadunhallinnan periaatteista
  
Prosessimainen toimintamalli ja ISO 9001:2015
  
Olisiko tuottavuushypyn aika vai kärvistelemmekö!
  
Riskiperusteinen ajattelu

Artikkelit 2015

Kuinka FMEA:ta sovelletaan palveluissa?
Miksi toleranssit?

Palvelun ja tuotteiden laatu ja Lean Six Sigma 
 
Big Data palveluissa ja palveluna
 
VSM - mihin tätä käytetään?
  
Asiakaslähtöinen tuotekehitys (QFD) 

Kokeilua vai koetoimintaa?
 
Hyväksymisnäytteenotto

Kuinka parannat laatua ja tuottavuutta 
Mietteitä korrelaatiosta ja kausaliteetista 
 
Pääkomponenttianalyysi Minitabilla
  
Kahden moniulotteisen SPC-kortin laskeminen Minitabilla

Tuottavuuden parantaminen
   
Big Data - Suuri mahdollisuus vai suuri erehdys 

Parannustoiminnan kohdistaminen
  
Kumpi auto on parempi
 
Lean -toiminnan lainalaisuudet 
 
Koesuunnittelu - Tilastollisesta menetelmästä käytännön työkaluksi
  
Lean konfliktissa kustannuslaskennan kanssa 

Miksi yrityksen pitäisi soveltaa tilastomatemaattisia menetelmiä

Tuottavuuden parannus ja mallit

Artikkelit 2014

Informaation luotettavuus on usein kehityksen este  
Lean Six Sigma ja palvelucase

Lean -teesien maailma

Lean Six Sigma ja simulointi 
Arvovirtakuvauksen käyttäminen operatiivisessa analyysissä 

t-testi tutuksi!

Tilastollinen prosessinohjaus vaihtelun tunnistamisessa

Aikavaihtelu 

Onko Laatu Leania vai Lean Laatua?

Lean ja hukka - Muda, Mura ja Muri

Käytätkö oikeaa parannusmenetelmää

 

Lisää artikkeleita.

 

Tagipilvi

OpetusmenetelmätasiakastyytyväisyysMarkkinointi0-virheOFATParetoKingmankustannussäästötpaloautopeliL8-matriisiasiakastyytyväisyysstabiilimixturePDCAkuvaaminenDMAICdatan käsittelydataDOEISO 9001CTQmittaaminenCTPtiedonkerääminenerityissyyasiakasmittausprosessiHukkaANOVAIshikawaROIlaatutaulutstandardointiTuottavuusjittoleranssiaivoriihisitoutuminenhyväksymisnäytteenottoarvovirtakuvausohjaustoiminnan laitlaadunohjauslaatutyökalutLaatujärjestelmäsysteemiMSAläpimenoaikalaadunparannusTaguchi8DGagelaadunhallintaCombanion by MinitabKatainnovaatiodata-analyysiluotettava mittausparannusmenetelmäFactory PhysicsvalvontaASQValue Stream MappingennustaminenLean Six SigmaISO 9001:2015tehokkuusreunaprosessikuvausturvallisuusTQMdatan keräystehdasfysiikkakvantitatiiviset menetelmätlaadunkehittäjäMonte CarloLittlen lakipäämäärämalliISO 9000mittaussysteemiDemingjohtamisjärjestelmäShewhartLean HandbookDMADVLaatukonferenssiToyotaCrosbykalanruotolainalaisuudetsatunnaissyykorrelaatioBig DataJuranMinitabideointiparannustoimintakoulutusWheelerlaatu SuomessaControl PlanneukkarikoejärjestäminenShingoohjaussuunnitelmaryhmittelykaavioriskiKingmanin yhtälö5W2H tehollinen aikatyökalutoeetäystekijäkoeriskinkartoitusBOKtilastollinen päätöksentekoLaatutyökalutCDADFSSdatan käsittelyHall of FameOpettaminensyy-seurauskaavioKaizenLean-talojaksoaikatilastomatematiikkapuhdistaminenMinitab 18toiminnan lainalaisuudetLeanSix Sigmat-testivaihtelun vaikutussuorituskykymittaritDesign for Six Sigma5Suutiskirjedatan laatuKaikakuparannusmielenmallitmonimuuttujakoeregressioanalyysiFMEAjidokaparannusmallilaatu ratkaiseeIATFmalliBody of KnowledgevaihteluIATF 16949PDSAarvovirtaparannuksen johtaminenFeigenbaumhukan muodotDemonstraatiotPDSA-ympyräparantaminenSPCryhmätyöskentelysatunnainen vaihteluTPMmuutoksen tuskaarvovirta-analyysisekoitekoemuutosgurutAsiakastarveacceptance samplingLean-visioprosessiDSDTätä on Leandatan luokittelunollavirheHarryhypoteesitestausDesign of ExperimentstilastoSPC-korttiVOCBlack BeltJatkuva parantaminenMarkkinointiprosessiohjauskorttiqfdhävikkifunktiokoesuunnittelumittavirhevuodiagrammikausaliteettimonimuuttujatestiparannustoiminnan kehittyminenVSMmenetelmätTOClajitteluSigmaTPSdatan käsittelyJohtaminenGage R&RhypoteesitestiEDAongelmanratkaisuLean Six Sigma Black BeltOhnolaatuBalanced Scorecardhistogrammioperaatiotutkimus

Arkisto