Artikkelit

Big Data palveluissa ja palveluna

Julkaistu  11.11.2015    Kirjoittanut  Jarno Kankaanranta  
Elämme maailmassa, jossa datan määrä kasvaa jatkuvasti. Tähän datan määrän kasvuun liittyen on alettu puhumaan Big Datasta, suuresta datasta.

Kokeilua vai koetoimintaa?

Julkaistu  29.09.2015    Kirjoittanut  Tanja Karjalainen  
Tiedätkö, mitä eroa on kokeilulla ja koetoiminnalla? Useat henkilöt ns. kokeilevat tai asettavat jonkin tuotteen tai prosessin kokeilemalla paikalleen. Tätä ei yleensä kutsuta kokeeksi (experiment) vaan kokeiluksi (räpläämiseksi).

Hyväksymisnäytteenotto

Julkaistu  15.09.2015    Kirjoittanut  Jarno Kankaanranta  
Teollisuudessa ja jokapäiväisessä elämässä voi tulla vastaan tilanteita, joissa esimerkiksi kaikkien tuotteiden tarkastaminen ei ole mahdollista. Tällaisia tilanteita varten on teollisuudessa käytössä erilaiset hyväksymisnäytteenoton tekniikat (acceptance sampling).

Mietteitä korrelaatiosta ja kausaliteetista

Julkaistu  19.08.2015    Kirjoittanut  Jarno Kankaanranta  
Monet eri alojen, kuten terveystieteen, sosiaalitieteen, taloustieteen tai käyttäytymistieteen tutkimukset keskittyvät kausaalisuuteen eivätkä niinkään assosiaatioon. Kausaalisuus tarkoittaa syyn ja seurauksen tutkimista. Vastaavasti assosiaatiota tutkittaessa keskitytään tilastotieteen keinoin esimerkiksi korrelaation tutkimiseen.

Pääkomponenttianalyysi Minitabilla

Julkaistu  05.08.2015    Kirjoittanut  Jarno Kankaanranta  
Teollisuudessa ja käytännössä vastaan tulevat datat ovat monesti monimutkaisia, moniulotteisia datoja. Tällaisten datojen käsittelyyn ja analysointiin voidaan soveltaa tilastomatemaattisia monimuuttujamenetelmiä. Nykyisenä tehokkaiden ja kehittyneiden tietokoneiden aikakautena tällaisten analyysien laskeminen ohjelmistojen avulla on varsin helppoa.

Kahden moniulotteisen SPC-kortin laskeminen Minitabilla

Julkaistu  10.06.2015    Kirjoittanut  Jarno Kankaanranta  
Tilastollisen prosessinohjauksen (SPC, Statistical Process Control) historia alkaa vuodesta 1924. Tohtori Walter A. Shewhart työskenteli tällöin Bellin laboratorioiden palveluksessa ja esitteli esimiehelleen ensimmäisen yhden muuttujan SPC-kortin. SPC-kortti oli tohtori Shewhartin työkalu, jolla hän erotteli prosessin vaihtelusta satunnaissyistä johtuvan vaihtelun (common cause variation) ja erityissyistä johtuvan vaihtelun (special cause variation).

Tuottavuuden parantaminen - onko sama mitä aikaa lyhennät? EI

Julkaistu  27.05.2015    Kirjoittanut  Antti Piirainen  
Tuottavuuden parantaminen on kaikkien huulilla, etenkin näin alhaisen ja laskevan kysynnän aikana. Lääkkeeksi tarjotaan leikkauksia, säästöjä. Toinen suunta ja samalla mielenkiintoinen eli tuotoksen kasvattaminen jää vähemmälle huomiolle. Tuottavuudesta on tullut liki synonyymi säästämiselle. Tuottavuuden parantaminen ei ole säästämistä, vaan tuotoksien ja panoksien suhteen parantamista.

Vuosittaisen laatukonferenssin kuulumiset USA:sta

Julkaistu  13.05.2015    Kirjoittanut  Tanja Karjalainen  
Tämänvuotinen Amerikan Laatuyhdistyksen (American Society for Quality, ASQ) järjestämä maailman laatukonferenssi on nyt takanapäin. Konferenssi järjestettiin 4.-6.5.2015 (Nashville, Tennessee) teemalla: Transforming the World Through Innovation, Inspiration, and Leadership. Osallistujia konferenssissa oli lähes 3000, kaikkiaan 47 eri maasta. Konferenssi oli järjestyksessään 69:s.

Big Data - Suuri mahdollisuus vai suuri erehdys

Julkaistu  29.04.2015    Kirjoittanut  Jarno Kankaanranta  
Big datasta puhutaan tällä hetkellä paljon. Monet tutkijat tutkivat asiaa ja kirjoittavat siitä. Yliopistot ja muut oppilaitokset kehittävät koulutusohjelmia siihen liittyen. Big datan myötä on jopa syntynyt uusi datatieteilijän (Data Scientist) ammatti, jonka harjoittajat keskittyvät työssään Big datan analysointiin.

Parannustoiminnan kohdistaminen

Julkaistu  15.04.2015    Kirjoittanut  Antti Piirainen  
Parannustoiminnan kohdistaminen oikeaan kohteeseen on oleellinen osa yrityksen kilpailukyvyn parantamista. Jos kohde valitaan väärin eli parannetaan kohdetta ja toimintaa, joka ei ole liiketoiminnan etenemisen este, tulosta ei synny. Laskennallisesti muodostuu tuloksia ja ns. ”funny money:a”, mutta omistajien seuraamat mittarit eivät värähdä.

Kumpi auto on parempi

Julkaistu  01.04.2015    Kirjoittanut  Jarno Kankaanranta  
4-vuotias Joonas on saanut uuden autoradan, jossa on silmukka ja kaksi autoa. Hän haluaa tietää kumpi autoista, punainen vai vihreä on parempi. Joonas ei vielä ole opiskellut tilastotiedettä, mutta Joonas tietää isän puheiden perusteella, että Six Sigmassa käytännön ongelma "käännetään" tilastomatemaattiseksi ongelmaksi ja vastaavasti tilastomatemaattinen ongelman ratkaisu käytännön ongelman ratkaisuksi.

Lean -toiminnan lainalaisuudet

Julkaistu  18.03.2015    Kirjoittanut  Eero E. Karjalainen  
Aikatekijä on noussut keskeiseksi tekijäksi yhteiskunnassa ja yrityksissä. Lainsäätäjä asettaa erilaisia aikarajoitteita tuotteiden ja palvelujen toimittamiselle erilaisten palvelutakuiden muodossa. Yritykset asettavat yhä tiukempia toimitusaika- ja toimitusvarmuusvaatimuksia sekä joutuvat myös itse vastaamaan niihin. Jostain syystä tuotteet ja palvelut halutaan mahdollisimman nopeasti. Liekö syynä digitalisaatio, internet, nettikauppa vai yleinen hektisyyden kasvu? Vai uskotaanko, että vasteaikaa lyhentämällä päästään tehokkuuteen. Kasvaako yrityksen tuottavuus nopeuden myötä?

Koesuunnittelu - Tilastollisesta menetelmästä käytännön työkaluksi

Julkaistu  04.03.2015    Kirjoittanut  Jarno Kankaanranta  
Monet nykyaikaisen tilastotieteen kehittymiseen vaikuttaneet tilastotieteilijät, kuten Sir Ronald A. Fisher ja George E. P. Box ovat myös kehittäneet monia koesuunnittelun menetelmiä. Sir R. A. Fisherin varhainen työ 1900–luvun alussa tilastollisen data-analyysin ja koesuunnittelun parissa mahdollisti tieteellisen menetelmän soveltamisen teollisiin ongelmiin

Lean konfliktissa kustannuslaskennan kanssa

Julkaistu  16.02.2015    Kirjoittanut  Eero E. Karjalainen  
Lean ja Six Sigma ovat olleet yritysten keskiössä kehitettäessä tuottavuutta ja kannattavuutta. Lean ja hukan poisto on lisännyt jatkuvasti suosiotaan ja samalla siihen kohdistuneet taloudelliset odotukset ovat myös kasvaneet. Valitettavan moni ilmoittaa kuitenkin pettyneensä Leanin aikaansaamiin taloudellisiin tuloksiin. Tämä on ymmärrettävää. Jo 1990-luvun alussa huomattiin, että Lean, silloin tosin nimellä JIT/JOT, on ristiriidassa vallitsevan tulos- ja kustannuslaskennan kanssa. Törmäämme tähän lähes viikoittain.

Miksi yrityksen pitäisi soveltaa tilastomatemaattisia menetelmiä

Julkaistu  02.02.2015    Kirjoittanut  Jarno Kankaanranta  
Erilaisen datan määrä teollisuudessa kasvaa nopeasti. Erilaisia asioita, kuten lämpötilaa, painetta jne. voidaan helposti mitata teollisuuden prosessien vaiheista. Vastaavasti datapankkien varastointikapasiteetit kasvavat nopeasti. Samoin tietokoneiden laskentatehot lisääntyvät nopeasti ja erilaiset matematiikka- ja tilastomatematiikkaohjelmistot ovat tulleet kaikkien saataville. Näiden ohjelmistojen avulla pystytään laskemaan nopeasti monimutkaisia analyysejä ja data saadaan jalostettua tiedoksi, jonka avulla voidaan toimia. Yritysten pitääkin ymmärtää, että pelkän datan keruusta keruun itsensä vuoksi ei ole mitään tavoitteiden pitää aina olla pidemmällä tiedon luomisessa.

Vierasblogi: Factory Physics

Osa I: Miten eräs yritys kasvatti tulosta 10-kertaiseksi
Osa II: Johtotason päälliköt aiheuttavat vaihtelua
Osa III: Mitä on varasto-optimointi? 
Osa IV: Lopeta köydenveto talouden ja operaatioiden välillä 
Osa V: Kuinka saada eniten arvoa lisäarvosta 
Osa VI: Kolme syytä varastojen optimoinnin epäonnistumisissa 
Osa VII: Kaksi asiaa mitä jokaisen talousjohtajan (CFO) ja operatiivisten johtajan (COO) pitäisi tietää varastojen hallinnasta 
Osa VIII: Kuinka hallita työntekijäkapasiteettia  
Osa IX: Kolme erittäin yleistä virhettä ennustamisessa 
Osa X: Täydellisen maailman löytäminen johtajana 

Artikkelit 2019

Vähennä entropiaa – älä menetä käytettävyyttä    
Yritys ja erehdys vai koe?
 
Onko prosessi ymmärretty väärin?
    
Hävikki ja hukka – Loss & Waste
   
Auttavatko palaute- ja reklamaatioselvitykset parantamaan laatua?
    
Toyota ja Lean – Mikä on Leanin lähestymistapa laatuun
   
Neljä ongelmaa, neljä lähestymistä
    
Kokonaisvaltainen lähestyminen toiminnan kehittämisessä
  

Artikkelit 2018

Laatu 4.0 ja Lean Six Sigma 2.0
Väärinymmärretty Lean
  
Lean Six Sigma -metodi ja kaksi tärkeää ”ympyrää”
 
Six Sigma on saavuttanut kypsän iän  
Hukka ja arvo vs. lean-tiede 
 
Lean -strategia ja sen soveltaminen, osa II
  
Mihin tietoon voi luottaa?
  
Lean -strategia ja sen soveltaminen, osa I
  
”Kultasormi” Black Belt

Artikkelit 2017

Totuuden jälkeinen aika tuottavuuden kehittämisessä?  
Tehdasfysiikka on hyvä kaveri
  
Prosessin ja työkoneen säätäminen ja asettaminen - OSA III
  
Tulos vai toiminta?
Prosessin ja työkoneen säätäminen ja asettaminen - OSA II 
10 + 20 vuotta laatukoulutusta   
Prosessin ja työkoneen säätäminen ja asettaminen - OSA I
  
Aliarvostettu vaihtelu
 
DSD -koesuunnitelmat
  
Parannusprojektien hallinta ja Monte Carlo
  
Leviääkö Lean käsiin?
  
IATF 16949 -standardin merkitys autoteollisuudessa ja sen ulkopuolella
  
Lainalaisuudet - tehdasfysiikka
 
Väärin ymmärretty laadun parannus

Artikkelit 2016

Unohdettu laadunohjaus?!  
Kymmenen tilastollista Six Sigman työkalua selitettynä
 
Lääkärille 15 minuutissa
  
Vaihteluun suojautuminen ja tehokkuusreuna
  
Tehokkuusreunan tunnistaminen
 
Lean Six Sigma -soveltaminen kasvaa nopeimmin maailmassa
  
Johtaja ja gurujen suuret laatuopit!
  
Osaaminen, Lean -osaaminen
 
Lean Six Sigma ja Kaikaku
  
Kuinka nostaa palveluprosessin ketteryyttä menettämättä tuottavuutta?
  
Asiakastarpeesta tuotteeksi integroidulla T&K -prosessilla

Mitä lean on?

Johtajan LAATU 

ISO 9001:2015 riskiperusteinen ajattelu sekä johdon sitoutuneisuus
 
Palvelu- ja tuotantoprosessin virtauksen parantaminen
  
Parannanko liiketulosta vai työhyvinvointia vai molempia?
  
ISO 9001 ja laadunhallinnan periaatteista
  
Prosessimainen toimintamalli ja ISO 9001:2015
  
Olisiko tuottavuushypyn aika vai kärvistelemmekö!
  
Riskiperusteinen ajattelu

Artikkelit 2015

Kuinka FMEA:ta sovelletaan palveluissa?
Miksi toleranssit?

Palvelun ja tuotteiden laatu ja Lean Six Sigma 
 
Big Data palveluissa ja palveluna
 
VSM - mihin tätä käytetään?
  
Asiakaslähtöinen tuotekehitys (QFD) 

Kokeilua vai koetoimintaa?
 
Hyväksymisnäytteenotto

Kuinka parannat laatua ja tuottavuutta 
Mietteitä korrelaatiosta ja kausaliteetista 
 
Pääkomponenttianalyysi Minitabilla
  
Kahden moniulotteisen SPC-kortin laskeminen Minitabilla

Tuottavuuden parantaminen
   
Big Data - Suuri mahdollisuus vai suuri erehdys 

Parannustoiminnan kohdistaminen
  
Kumpi auto on parempi
 
Lean -toiminnan lainalaisuudet 
 
Koesuunnittelu - Tilastollisesta menetelmästä käytännön työkaluksi
  
Lean konfliktissa kustannuslaskennan kanssa 

Miksi yrityksen pitäisi soveltaa tilastomatemaattisia menetelmiä

Tuottavuuden parannus ja mallit

Artikkelit 2014

Informaation luotettavuus on usein kehityksen este  
Lean Six Sigma ja palvelucase

Lean -teesien maailma

Lean Six Sigma ja simulointi 
Arvovirtakuvauksen käyttäminen operatiivisessa analyysissä 

t-testi tutuksi!

Tilastollinen prosessinohjaus vaihtelun tunnistamisessa

Aikavaihtelu 

Onko Laatu Leania vai Lean Laatua?

Lean ja hukka - Muda, Mura ja Muri

Käytätkö oikeaa parannusmenetelmää

 

Lisää artikkeleita.

 

Tagipilvi

TPMkuvaaminenToyotamuutosTOCDesign for Six SigmajaksoaikaFactory PhysicsmenetelmätHukkaneukkarikoeAsiakastarveFeigenbaumarvovirta-analyysiROIpuhdistaminenpaloautopelistandardointitäystekijäkoeDFSSISO 9000Body of Knowledgetehollinen aikaKataasiakaskalanruotooperaatiotutkimusLean Six SigmaCTQTPSShingoohjauskorttimielenmallitLaatujärjestelmäLittlen lakiacceptance samplingmalliWheelerSigmakoulutusparannust-testilajitteluqfdohjaussuunnitelmalaatutyökaluttehokkuusreunaPDCAhukan muodotstabiilitoiminnan laitregressioanalyysiISO 9001:2015SPC-korttidataprosessilaatuDesign of Experimentsmuutoksen tuskaJuranFMEAJatkuva parantaminenjitBOKCombanion by MinitabtilastomatematiikkaSPCCrosbyANOVAOpettaminenennustaminentyökalutsyy-seurauskaavioryhmittelykaavioluotettava mittausDemonstraatiothyväksymisnäytteenottopäämäärämallijidokatehdasfysiikkaMonte CarloBig DatakausaliteettiIATFmittavirhedatan käsittelyoeeHarryLaatukonferenssisatunnainen vaihteluBlack BeltMSA0-virheHall of FameDOE5W2H Kaikakuriskitoiminnan lainalaisuudetlaadunhallintalaadunkehittäjäparannustoimintaCDAvaihtelulainalaisuudetdatan käsittely5Sdatan keräysuutiskirjejohtamisjärjestelmämittausprosessivuodiagrammiasiakastyytyväisyysparantaminenmonimuuttujatestiMarkkinointiprosessiPDSA-ympyräkoesuunnitteluprosessikuvausohjausgurutShewhartsatunnaissyyryhmätyöskentelyDemingideointierityissyyriskinkartoitushypoteesitestiValue Stream MappingSix SigmaTätä on LeanDSDtilastoCTPTuottavuuslaadunparannushistogrammiLaatutyökalutkorrelaatiositoutumineninnovaatioIATF 16949suorituskykymittaritLean-taloPDSADMAICasiakastyytyväisyysDMADVongelmanratkaisutiedonkerääminenOFATmonimuuttujakoeparannuksen johtaminenVSMmittaaminendatan luokitteluvaihtelun vaikutusturvallisuusParetoMinitab 18Kingmanin yhtälöJohtaminensysteemiOpetusmenetelmätLean Six Sigma Black BeltL8-matriisiarvovirtakuvaus8DVOCGage R&RMarkkinointitilastollinen päätöksentekoOhnolaatutaulutControl PlanLean HandbookhävikkifunktioLean-visiolaatu SuomessaKaizenASQhypoteesitestausdatan laatuLeanmittaussysteemijärjestäminennollavirheIshikawakvantitatiiviset menetelmätsekoitekoeparannustoiminnan kehittyminenlaatu ratkaiseeläpimenoaikamixturetoleranssidata-analyysiTaguchiarvovirtaISO 9001datan käsittelylaadunohjauskustannussäästötBalanced ScorecardGagevalvontaparannusmalliEDAMinitabaivoriihiparannusmenetelmäTQMKingman

Arkisto