Artikkelit

Tehdasfysiikka on hyvä kaveri

Julkaistu  01.11.2017    Kirjoittanut  Antti Piirainen  
Käytännönläheinen tieteeseen perustuva lähestyminen auttaa johtajaa ja päällikköä saavuttamaan ennustettavat tulokset ja menestymään työssään. Tehdasfysiikka on tieteeseen perustuva keino, joka auttaa löytämään olennaiset asiat erilaisilla aloilla, epäselvissä tilanteissa, juuri oman liiketoiminnan kannalta merkityksellisiin kohtiin.

Prosessin ja työkoneen säätäminen ja asettaminen - OSA III

Julkaistu  04.10.2017    Kirjoittanut  Eero E. Karjalainen  
Sarjan ensimmäisessä ja toisessa artikkelissa käsiteltiin prosessin keskiarvon säätämistä eli asetusta – kuinka prosessin keskiarvo asetetaan riittävän lähelle ideaalista nominaalia. Lisäksi oletettiin, että tiedossa on säätö"nuppi", tekijä tai tekijät, jolla prosessin keskiarvoa työntekijä voi muuttaa. Tässä kolmannessa artikkelissa käsitellään tilannetta, jossa ei ole tunnettua selkeää säätävää/ohjaavaa tekijää tai tekijöitä on lukuisia, joiden avulla prosessia "säädetään".

Tulos vai toiminta?

Julkaistu  06.09.2017    Kirjoittanut  Antti Piirainen  
Leanin tavoitteena on nostaa arvoa (value) niin asiakkaalle kuin tuottajalle. Usein huomio kohdistuu toisaalle ja kehitystoiminta meinaa livetä alkuperäisestä päämäärästä. Arvon tavoittelun sijaan kohteeksi tulevat toimenpiteet ja hukan (muda) poistaminen. Mielestäni hyvä kysymys on, onko tarkoitus tehdä vai tuottaa?

Prosessin ja työkoneen säätäminen ja asettaminen - OSA II

Julkaistu  29.08.2017    Kirjoittanut  Eero E. Karjalainen  
Toisessa artikkelissa käsitellään perättäistä (sequential) säätötapahtumaa, joka sopii erityisesti raskaiden prosessien säätöön. joissa prosessin läpimenoaika on pitkä ja toisaalta rikkoutuvia tuotteita tuottavien prosessien säätöön. Tällä menettelyllä minimoidaan "pitkän" tai "rikkovan" säädön aikana syntyvien virheellisten tuotteiden (virheellisen prosessin keskiarvon) aiheuttamat kustannukset siinä määrin kuin data ja sattuma sen sallii.

Prosessin ja työkoneen säätäminen ja asettaminen - OSA I

Julkaistu  28.07.2017    Kirjoittanut  Eero E. Karjalainen  
Prosessien ja työkoneiden säätäminen ja asettaminen on vaativa tehtävä, jolla on erittäin suuri vaikutus laatuun ja virheellisten tuotteiden määrään. Sama koskee myös hallinto ja palveluprosesseja vaikka harvoin näin mielletään.

Aliarvostettu vaihtelu

Julkaistu  18.07.2017    Kirjoittanut  Antti Piirainen  
Vaihtelua on kaikkialla. Se voi olla hyvästä tai pahasta. Sillä voi tehdä rahaa tai sillä voi menettää rahaa. Reaalimaailman prosesseilla, joilla tuotetaan jotain konkreettista tuotetta tai kokemuksellista palvelua, vaihtelu kuluttaa resursseja.

Onko DSD -koesuunnitelmat vuosisadan merkittävin parannus- ja koesuunnitteluinnovaatio?

Julkaistu  16.06.2017    Kirjoittanut  Eero E. Karjalainen  
Uusin Minitab 18 tuo merkittävän uudistuksen laadunparannukseen ja Six Sigmaan uuden koesuunnitelma luokan, DSD, Definitive Screening Designs, muodossa. DSD:n voisi kääntää suomeksi vaikkapa "Ratkaisevat erottelevat suunnitelmat", jotka parhaassa tapauksessa erottelevat vaikuttavat tekijät – vital few, trivial many - ja mahdollistavat tuotteen ja prosessin optimoinnin ilman lisäkokeita so. ilman lisäkustannuksia ja aikaa. Laatu- ja koesuunnitteluekspertit "kohisevat" nyt tästä uudesta koesuunnittelun luokasta ja syystä!

Parannusprojektien hallinta ja Monte Carlo

Julkaistu  07.06.2017    Kirjoittanut  Matti Pesonen  
Minitab Inc. julkaisi hiljattain parannetun version Quality Companion -ohjelmistostaan. Uudelta nimeltään pelkkä Companion on tarkoitettu kehitys- ja parannusprojektien tueksi ja sisältää joukon valmiita etenemismalleja erityyppisille metodeille, sekä kattavan valikoiman työkaluja projektien eri vaiheisiin. Täysin uutena työkaluna on valikoimaan lisätty myös Monte Carlo-simulaatio.

Leviääkö Lean käsiin?

Julkaistu  03.05.2017    Kirjoittanut  Antti Piirainen  
Lean on hyvä, Lean on huono? Vastaus riippuu siitä, keneltä kysyy. Olen pyrkinyt tarkastelemaan Leania mahdollisimman objektiivisesti yli viisitoista vuotta. Lean -konseptin ongelma on yhtenäisen selittävän teorian puute.

IATF 16949 -standardin merkitys autoteollisuudessa ja sen ulkopuolella

Julkaistu  22.03.2017    Kirjoittanut  Matti Pesonen  
Mistä on kyse IATF 16949:2016 -standardissa? Kyseessä on läntisen autoteollisuuden laadunhallintajärjestelmien vaatimukset määrittävän ISO/TS 16949:2009 -standardin korvaaja. Vaikka kyseessä on autoteollisuuden standardi, voidaan sen vaatimuksia soveltaa toiminnan kehittämisessä autoteollisuuden ulkopuolella, sillä standardista saa käytännönläheistä apua laadun suunnitteluun, ohjaukseen ja parannukseen.

Väärin ymmärretty laadun parannus - Lean Six Sigma?!

Julkaistu  25.01.2017    Kirjoittanut  Eero E. Karjalainen  
Laadun parannus, Quality Improvement, on väärin ymmärretty vai onko!? Laadun parannus Six Sigma -tasolle on radikaalia systeemin ja prosessin suorituskyvyn muuttamista niin, että se tuottaa jatkuvasti parempia palveluja ja tuotteita virhetasolla, joka on pienempi kuin 0,00034 % = 3,4 DPMO, virhettä miljoonaa virhemahdollisuutta kohden (DPMO = defects per million opportunities).

Unohdettu laadunohjaus?!

Julkaistu  09.11.2016    Kirjoittanut  Eero E. Karjalainen  
Olen vuosien kuluessa huomannut ja samalla ihmetellyt suomalaisten yritysten laadunohjauksen tilaa. Kovin monesta yrityksestä näyttää "laadunohjaus" puuttuvan kokonaan tai ainakin sen toimintaperiaatteen ymmärtäminen. Onko laadunohjaus unohdettu vai eikö sitä ymmärretä. Pienillä toimilla voidaan tehdä merkittäviä parannuksia tuotteiden ja palvelujen laatuun. Antamalla oikeaa palautetta ja oikein!

Kymmenen tilastollista Six Sigman työkalua selitettynä

Julkaistu  26.10.2016    Kirjoittanut  Tanja Karjalainen  
Monet ammattilaiset tuntuvat pelkäävän Six Sigmaan liittyvää statistiikkaa – laskentaa, matematiikkaa – syyttä. Vaikka data näyttelee kriittistä roolia laadun parantamisessa, ei analyysejä ole suurimmalta osalta vaikea tehdä ja ymmärtää. Sinun ei tarvitse olla tilastollisissa analyyseissä haka tai edes tuntea niitä entuudestaan! Kaikki on nyt tehty helpoksi ja ymmärrettäväksi "kuvien, graaffien" avulla.

Lääkärille 15 minuutissa

Julkaistu  12.10.2016    Kirjoittanut  Antti Piirainen  
Peruslainalaisuuksien ymmärtäminen ja soveltaminen sekä käyttäminen päätöksenteossa luovat eriomaista pohjaa kilpailukyvyn parantamiseen. Lainalaisuuksien tarkastelu mallien (kaavojen ja yhtälöiden) avulla korjaa ajatusvinoumia ja auttaa tekemään parempia johtopäätöksiä.

Vaihteluun suojautuminen ja tehokkuusreuna

Julkaistu  28.09.2016    Kirjoittanut  Antti Piirainen  
Jatkuvasti törmään keskusteluun jaksoajan (jotkut käyttävät termiä läpimenoaika) lyhentämisestä. Olen havainnut, että aina ei muisteta miksi aika on ja mistä se muodostuu. Jos lyhentynyt aika voidaan hyödyntää kaupankäynnissä ja muuttaa tuottajalle arvoksi, rahaksi, kannattaa se tehdä. Muutoin ajan lyhentämisestä voi tulla kallis "harrastus".

Tehokkuusreunan tunnistaminen

Julkaistu  14.09.2016    Kirjoittanut  Antti Piirainen  
Tehdasfysiikasta on sanottu, että se on teknistä. Valmistus ja tuottaminen ovat teknistä, onpa kyseessä tuote- tai palveluliiketoiminta.

Vierasblogi: Factory Physics

Osa I: Miten eräs yritys kasvatti tulosta 10-kertaiseksi
Osa II: Johtotason päälliköt aiheuttavat vaihtelua
Osa III: Mitä on varasto-optimointi? 
Osa IV: Lopeta köydenveto talouden ja operaatioiden välillä 
Osa V: Kuinka saada eniten arvoa lisäarvosta 
Osa VI: Kolme syytä varastojen optimoinnin epäonnistumisissa 
Osa VII: Kaksi asiaa mitä jokaisen talousjohtajan (CFO) ja operatiivisten johtajan (COO) pitäisi tietää varastojen hallinnasta 
Osa VIII: Kuinka hallita työntekijäkapasiteettia  
Osa IX: Kolme erittäin yleistä virhettä ennustamisessa 
Osa X: Täydellisen maailman löytäminen johtajana 

Artikkelit 2019

Vähennä entropiaa – älä menetä käytettävyyttä    
Yritys ja erehdys vai koe?
 
Onko prosessi ymmärretty väärin?
    
Hävikki ja hukka – Loss & Waste
   
Auttavatko palaute- ja reklamaatioselvitykset parantamaan laatua?
    
Toyota ja Lean – Mikä on Leanin lähestymistapa laatuun
   
Neljä ongelmaa, neljä lähestymistä
    
Kokonaisvaltainen lähestyminen toiminnan kehittämisessä
  

Artikkelit 2018

Laatu 4.0 ja Lean Six Sigma 2.0
Väärinymmärretty Lean
  
Lean Six Sigma -metodi ja kaksi tärkeää ”ympyrää”
 
Six Sigma on saavuttanut kypsän iän  
Hukka ja arvo vs. lean-tiede 
 
Lean -strategia ja sen soveltaminen, osa II
  
Mihin tietoon voi luottaa?
  
Lean -strategia ja sen soveltaminen, osa I
  
”Kultasormi” Black Belt

Artikkelit 2017

Totuuden jälkeinen aika tuottavuuden kehittämisessä?  
Tehdasfysiikka on hyvä kaveri
  
Prosessin ja työkoneen säätäminen ja asettaminen - OSA III
  
Tulos vai toiminta?
Prosessin ja työkoneen säätäminen ja asettaminen - OSA II 
10 + 20 vuotta laatukoulutusta   
Prosessin ja työkoneen säätäminen ja asettaminen - OSA I
  
Aliarvostettu vaihtelu
 
DSD -koesuunnitelmat
  
Parannusprojektien hallinta ja Monte Carlo
  
Leviääkö Lean käsiin?
  
IATF 16949 -standardin merkitys autoteollisuudessa ja sen ulkopuolella
  
Lainalaisuudet - tehdasfysiikka
 
Väärin ymmärretty laadun parannus

Artikkelit 2016

Unohdettu laadunohjaus?!  
Kymmenen tilastollista Six Sigman työkalua selitettynä
 
Lääkärille 15 minuutissa
  
Vaihteluun suojautuminen ja tehokkuusreuna
  
Tehokkuusreunan tunnistaminen
 
Lean Six Sigma -soveltaminen kasvaa nopeimmin maailmassa
  
Johtaja ja gurujen suuret laatuopit!
  
Osaaminen, Lean -osaaminen
 
Lean Six Sigma ja Kaikaku
  
Kuinka nostaa palveluprosessin ketteryyttä menettämättä tuottavuutta?
  
Asiakastarpeesta tuotteeksi integroidulla T&K -prosessilla

Mitä lean on?

Johtajan LAATU 

ISO 9001:2015 riskiperusteinen ajattelu sekä johdon sitoutuneisuus
 
Palvelu- ja tuotantoprosessin virtauksen parantaminen
  
Parannanko liiketulosta vai työhyvinvointia vai molempia?
  
ISO 9001 ja laadunhallinnan periaatteista
  
Prosessimainen toimintamalli ja ISO 9001:2015
  
Olisiko tuottavuushypyn aika vai kärvistelemmekö!
  
Riskiperusteinen ajattelu

Artikkelit 2015

Kuinka FMEA:ta sovelletaan palveluissa?
Miksi toleranssit?

Palvelun ja tuotteiden laatu ja Lean Six Sigma 
 
Big Data palveluissa ja palveluna
 
VSM - mihin tätä käytetään?
  
Asiakaslähtöinen tuotekehitys (QFD) 

Kokeilua vai koetoimintaa?
 
Hyväksymisnäytteenotto

Kuinka parannat laatua ja tuottavuutta 
Mietteitä korrelaatiosta ja kausaliteetista 
 
Pääkomponenttianalyysi Minitabilla
  
Kahden moniulotteisen SPC-kortin laskeminen Minitabilla

Tuottavuuden parantaminen
   
Big Data - Suuri mahdollisuus vai suuri erehdys 

Parannustoiminnan kohdistaminen
  
Kumpi auto on parempi
 
Lean -toiminnan lainalaisuudet 
 
Koesuunnittelu - Tilastollisesta menetelmästä käytännön työkaluksi
  
Lean konfliktissa kustannuslaskennan kanssa 

Miksi yrityksen pitäisi soveltaa tilastomatemaattisia menetelmiä

Tuottavuuden parannus ja mallit

Artikkelit 2014

Informaation luotettavuus on usein kehityksen este  
Lean Six Sigma ja palvelucase

Lean -teesien maailma

Lean Six Sigma ja simulointi 
Arvovirtakuvauksen käyttäminen operatiivisessa analyysissä 

t-testi tutuksi!

Tilastollinen prosessinohjaus vaihtelun tunnistamisessa

Aikavaihtelu 

Onko Laatu Leania vai Lean Laatua?

Lean ja hukka - Muda, Mura ja Muri

Käytätkö oikeaa parannusmenetelmää

 

Lisää artikkeleita.

 

Tagipilvi

laatutyökalutjohtamisjärjestelmälaatutaulutdatan käsittelyHall of FameLean-talohistogrammimonimuuttujatestiasiakastyytyväisyysTätä on LeankoulutusSPCqfdDSDPDCAkustannussäästötMonte CarloKingmanin yhtälöLean HandbookDFSSlaatuDMADVOpetusmenetelmätmallipuhdistaminenASQtilastomatematiikkaoeeShewhartPDSABOKmittaaminentehokkuusreunaBalanced ScorecardhävikkifunktioISO 9001ryhmätyöskentelyL8-matriisijitdata-analyysiCDAtäystekijäkoeDMAICCTQparannustoiminnan kehittyminenlaatu ratkaiseeVOCjärjestäminenregressioanalyysiTPMhypoteesitestiOpettaminen5W2H TOCtehdasfysiikkajidokariskimittaussysteemiideointisekoitekoeacceptance samplingOFATläpimenoaikahypoteesitestausLaatujärjestelmäkorrelaatiodatan luokittelukuvaaminenBig Data0-virheLaatutyökalutTaguchi5SShingoROIBody of KnowledgearvovirtakuvausarvovirtaGageOhnoparannusvaihteluinnovaatiotyökaluttehollinen aikaJatkuva parantaminenstandardointimuutosoperaatiotutkimushyväksymisnäytteenottoBlack BeltTPSohjausIshikawaparannusmalliIATF 16949Minitab 18Design for Six SigmaLean Six SigmaLean Six Sigma Black Belttilastoarvovirta-analyysistabiilidatan käsittelyValue Stream MappingMSAKingmandatan laatuparannustoimintaAsiakastarvePDSA-ympyräennustaminenmenetelmätlaadunhallintaDemingHarryParetolaadunparannusJurannollavirhemonimuuttujakoeControl Planparantaminenparannusmenetelmätoiminnan lainalaisuudetuutiskirjeSix SigmaHukkaLittlen lakisuorituskykymittarittoiminnan laitKaizenpaloautopelivuodiagrammiprosessilaadunkehittäjäGage R&RjaksoaikaMarkkinointiohjaussuunnitelmatiedonkerääminenCTPFeigenbaumprosessikuvaustoleranssiTQMWheelerlaadunohjausriskinkartoitusdatan keräyskalanruotoasiakastyytyväisyysDemonstraatiotdataSigmaaivoriihiDOEkvantitatiiviset menetelmät8DVSMsatunnainen vaihtelulaatu SuomessaLean-visioJohtaminenToyotaCombanion by Minitabpäämäärämallimuutoksen tuskasyy-seurauskaaviotilastollinen päätöksentekoasiakasongelmanratkaisumixturegurutmittavirhekausaliteettiIATFKatavaihtelun vaikutusEDAparannuksen johtaminendatan käsittelySPC-korttiFactory PhysicsmittausprosessiohjauskorttiTuottavuusLeanANOVAkoesuunnitteluluotettava mittausryhmittelykaavioDesign of ExperimentssatunnaissyyMinitabhukan muodoterityissyysitoutuminenISO 9001:2015FMEAlajittelut-testilainalaisuudetmielenmallitturvallisuusneukkarikoeCrosbyMarkkinointiprosessiISO 9000valvontaLaatukonferenssiKaikakusysteemi

Arkisto