Kuulet usein ihmisten keskustelevan Six Sigmasta ja innovaatiosta niin kuin ne olisivat vastakkaiset strategiat. Tämä keskustelu on täysin virheellinen. Nämä kaksi konseptia liittyvät läheisesti toisiinsa ja siksi onkin tärkeää tunnistaa Six Sigman rooli innovoinnissa.

inkrementaalinen_innovaatio.jpg
Kuva 1. Vaiheittainen innovaatio.

Ekonomiaa

Kaiken vakavasti otettavan innovaatio keskustelun tulee pitää sisällään ekonomia. Ekonomisten näkökulmien määrittely tulee olla mukana kaupallisessa prosessissa. Toisin sanoen innovointi on laajempi konsepti kuin keksiminen, idean takaa tulee tunnistaa markkinat ja tausta.

Keksintö on usein omaperäinen välähdys, joka laittaa liikkeelle innovaatioprosessin. Uusi idea kehitetään systemaattisen prosessin (DMAIC/DFSS) avulla markkinoille tuotteeksi, palveluksi tai prosessiksi. Prosessin aikana idean ympärillä tehdään kovasti töitä ja hiotaan yksityiskohtia vaatimusten ja markkinoiden (sisäinen ja ulkoinen asiakas) mukaisiksi.

Prosessin aikana määriteltävä innovaation ekonominen hyöty ei ole välttämättä tekninen saavutus. Se voi olla uusi palvelu tai menetelmä liikutella tai toimittaa asioita. Se voi olla liiketoimintamalli, markkinointitapa tai esimerkiksi uusi organisaatiomalli. Huomioitava on myös, että innovaatio voi olla joko läpimurto innovaatio (breakthrough innovation) tai asteittain kehittynyt muutos (incremental innovation). Valtaosa innovaatioista on palvelu- tai tuotantoprosessien inkrementaalista parantamista. Onnistumiset ja epäonnistumiset tulee mitata rahallisesti – ROI – joka mahdollistaa mm. organisaatiossa innovointitoiminnan arvioinnin.

Six Sigman rooli

Vaikuttavista innovaatioista erottuu kaksi variaatiota: innovaatio tekee tuotteesta tai palvelusta enemmän kiinnostavan asiakkaalle ja näin helpommin tarjottavan tai se tekee siitä halvemman. Usein innovaatio on kombinaatio näitä molempia.Toisin sanoen yritykset ja organisaatiot voivat kilpailla hinnalla tai laadulla tai sekä että. Hintakilpailussa lasketaan hintaa, mutta voitto pysyy samana. Tarkoituksena on löytää halvempi tapa valmistaa, toteuttaa tai toimittaa tuote tai palvelu.Six Sigma tiimien ratkaistaessa kroonisia laatuongelmia viat vähenevät prosessissa, tämä on innovaatiota. Se ei välttämättä ole teknologinen läpimurto (eikä usein ole), mikä nousee otsikoihin, mutta ne voivat olla ekonomisesti merkittäviä (usein Suomessa yritykset salaavat ne). Tiimit toteuttavat kurinalaisesti Six Sigma -metodia ja laskevat jatkuvasti tuotteiden tai palvelun hintaa ja helpottavat niiden toimitusta, tekemällä asiakkaat onnellisemmiksi.

Vikojen kustannus on usein sama tai suurempi kuin uuden tuotteen tai toimintatavan kehittäminen. Uudelleen työ (rework) maksaa, usein vain sen tunnistaminen ei ole helppoa tai se ei ole kaikkien edunmukaista. Vikamäärien vähentäminen prosesseista tuo tullessaan muitakin kuin suoria säästöjä. Vikatason laskiessa pääsee lopputarkastuksesta läpi entistä vähemmän viallisia tuotteita markkinoille ja tulee vähemmän takaisin kutsuja ja tämän seurauksena asiakkaat ovat tyytyväisempiä. Yrityksestä tulee kilpailukykyisempi, niin kuin Japanilaisesta autoteollisuudesta, kun se saavuttaa korkean laadun maineen, joka mainostaa itse itseään.

Kaikki laatuongelmat eivät toki ole vikaongelmia. Ongelmat liittyvät usein mm. toimintaan ja toimituksiin. Tänä päivänä suurin osa Six Sigma -projekteista käsittelee muuta kuin vikatason laskemista prosessissa. Nykyään lyhennetään tahtiaikaa, lyhennetään läpimenoaikaa, kehitetään uusia menettelytapoja, jne. Nämä eivät ole traditionaalisia Six Sigma -projekteja. Viimeisten vuosien aikana Lean, aikaan liittyvä menetelmä, on liitetty läheisesti Six Sigmaan ja näin ollen Six Sigman ”työkalupakki” on laajentunut. Usein puhutaan silloin Lean Six Sigmasta. Tämä systemaattinen menetelmä tuo ”polun”, jonka avulla keksintöä on helpompi lähteä muokkaamaan innovaatioksi, liiketoiminnaksi. Joskus kuuleekin Six Sigma -projektia kutsuttavan innovaatio -projektiksi. Näiden projektien tavallisimmat tavoitteet on tehdä olemassa olevasta prosessista tuottavampi, nopeampi, joustavampi ja laadukkaampi.

Innovaatioiden hallinta

Innovointia voidaan kutsua sateenvarjokonseptiksi joka pitää sisällään monia aktiviteetteja, joita ei tavallisesti laiteta Six Sigma nimen alle. Joka tapauksessa Six Sigman aktiviteetti formaatit luovat tärkeän ytimen innovaatiosateenvarjolle. Usein kuulee, että Six Sigma sitoo ja tappaa luovuuden. Menetelmään perehtyessä huomaa, että metodi pitää sisällään luovuus- ja luomisvaiheita sekä sen tueksi työkaluja.

Monet Six Sigma -projektit ovat inkrementtisiä projekteja, jotka ovat kiistatta tärkeitä ja näin onkin vaikeaa määrittää onko kysymys matkimisesta tai uudelleen suunnittelusta (re-engineering). Joskus Six Sigma -projektit ovat läpimurtoprojekteja, tällöin usein kytketään innovaation jalostukseen Design for Six Sigmaa (suunnittelun Six Sigmaa).

Tänä päivänä globaali kilpailu on kovaa, ja kiistatta tiedetään, että sattumanvarainen innovointi ei enää ole kilpailukykyinen. Six Sigma, mukaan lukien työkalut, roadmapit ja projektijohtamisen, järjestää systemaattisesti strategisesti tärkeiden innovaatioprojektien valinnan, aikataulutuksen ja tulosten seurannan tehokkaaksi kokonaisuudeksi. Käyttämällä tätä prosessia (Six Sigma -metodia) lisäät onnistumistodennäköisyyttä innovaatiokilpailussa. Siksi tätä järjestelmää kutsutaan systemaattiseksi innovoinniksi, joka on vastahyökkäys epämääräiselle hapuilulle.

Lean Six Sigma Roadmap.
Kuva 2. Lean Six Sigma Roadmap.

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Liity postituslistalle ja saat uusimmat artikkelit suoraan sähköpostiisi.